Facebook Twitter Email Pinterest

Leevi Lassila lähtee innolla kotikilpailuun

30.07.2025 / LassilaRacing tiedotus

Leevi Lassilan ja Antti Linnakedon kausi jatkuu Jyväskylässä Secto Rally Finlandin merkeissä. EM-sarjaa etuvetoisella Opelilla tänä vuonna kiertänyt Lassila kilpailee Suomen MM-rallissa Rally3-luokan Renault Cliolla.

Suomen MM-rallissa mukana oleville Leevi Lassilalle ja Antti Linnakedolle kyseessä on kauden toinen MM-ralli. Ruotsin MM-rallissa alkuvuonna Lassila ja Linnaketo olivat hyvässä vauhdissa, kunnes meno päättyi auton hajottua toiseksi viimeisellä erikoiskokeella. Jyväskylässä Lassila ja Linnaketo ovat mukana samalla Renaultilla kuin Ruotsissa. Lassila on hakenut tuntumaa Renaultiin testien ja testikilpailujen merkeissä.

”Odottava fiilis on kilpailun lähestyessä. Tänä vuonna ollaan pääosin kierretty etuvetoisella EM-ralleja, mutta on Relluunkin ehditty totutella. Nyt viimeisen kuukauden sisällä on ajettu pari testiä, sekä kaksi testikilpailua. Sorakilometrejä on kerrytetty lisää ja auton säätöjä on haettu kohdalleen”, Lassila tiivisti kilpailuun valmistautumisen

Lassilalle kyseessä on uran toinen Suomen MM-ralli. Debyytin Lassila ajoi viime vuonna voitettuaan Flying Finn Future Star -kilpailun. Viime vuonna Lassilan kilpailu keskeytyi perjantaina ulosajoon, mutta pääsi vielä jatkamaan kilpailua.

”Viime vuodesta ainakin se hyöty, että suurin osa pätkistä on tuttuja. Muutama uusi pätkä piti tehdä nuotilla, muuten hyödynnettiin viimevuotisia”, Lassila summasi nuotin jälkeen.

WRC3 luokassa on luvassa kova taistelu, sillä rally3-autoja on kilpailussa mukana yli 20. Tuloksellisesti kausi on ollut Lassilalle haastava, joten selkeä tavoite kilpailuun löytyy.

”Ajetaan kovaa, ja tavoitellaan ehjää kilpailua”, Lassila totesi.

Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 100 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 82 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 81 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 40 pistettä EMSC (Rally2)
5. Jari Liiten / Per Almkvist 40 pistettä S (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. Future SM-ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa